Runon rajattomuuden ongelmat

Joskus kauan sitten, kun tuuheat joulupukkiparrat ja lihakset olivat in, syntyi runous! Aluksi runot kulkivat paikasta toiseen sanallisesti, kunnes siirtyivät paperille. Runo on elävä olento, joka heijastaa maailmaamme; todellista ja fiktiivistä; ulkoista ja sisäistä. 1900-luvun alkupuolella modernismi hajotti runojen kaavat, laajentaen runon ilmaisumahdollisuuksia entisestään. Nykyään runoksi voi luokitella melkein mitä vaan. Perinteisten kaavojen hajotessa runon määrittely vaikeutuu huomattavasti.

Otetaan esimerkiksi Hemingwayn kirjoittama maailman lyhyin novelli: ”For sale: baby shoes, never used.” Mikä siitä tekee novellin? Miksi se ei voi olla runo? Vai voiko?

Toinen rajattomuuden synnyttämä ongelma on tulkinnan oikeallisuuden sysääminen lukijalle. Dadailun ja yliammuttujen metaforien taakse piiloutuminen on nykyään liian helppoa, sillä jos lukija ei ymmärrä tai tykkää runosta, on se lukijan sivistämättömyyden ja mielikuvituksettomuuden vika. Runojen maailma usein muuttuukin suureksi ylitulkintojen taistelukentäksi. Onko siis ihme, että runous on monelle vain kirjoitustaidottomien kirjanyhdistelmähikeä?

Nykyään runon tulkitseminen on pahimmillaan kuin palapeli, jonka kaikki osat sopivat yhteen. Saman fiiliksen saan kun katson jääkaappirunoutta. Mieletön määrä sanayhdistelmiä ja merkityksiä, mutta ei yhtään oikeaa, ja minua ärsyttäisi suunnattomasti, jos joku sysäisi minulle jääkaappirunomagneettipakkauksen ja sanoisi, että ”tässä on runoni. Jos et ymmärrä, niin olet sivistymätön ja tyhmä.”

Tämä kaikki tietenkin toimii myös toisin päin. Joskus runo on jonkun mielestä liian korni ja yksinkertainen tai sen sanoma on liian arkinen. Mikä on siis runouden valttikortti? Mikä tekee tekstistä runon ja runosta hyvän? Olen kuullut satoja mielipiteitä ja kymmeniä keskusteluja aiheesta.

Päädyin siihen, että runon valttikortti on, että sillä ei ole yhtä ja selkeää valttikorttia. Runo käsitteenä muuttuu yhtä abstraktimmaksi, mutta jokaiselle ihmiselle löytyy sieltä seasta se asia, mikä tekee runoudesta ainutlaatuista. Jokaiselle runous tuo jotain, mitä ei saa telkkarista, teatterista tai romaaneista. Runous on ääretön verbaliikan leikkikenttä, emmekä voi olettaa löytävämme sieltä sitä yhtä universaalia lelua, jolla kaikki haluavat leikkiä. Vihani joitain nykyrunouden osa-alueita kohtaan ei tee niistä huonoja. Niistä huonoja tekisi se, että kukaan ei leikkisi niillä palapeleillä. Johtopäätökseni on: runo on se, mitä lukija runoksi kokee. Hyvä runo on runo, jonka lukija sellaiseksi kokee. Siinä teille post-postmoderni määritelmä.

”For sale: baby shoes, never used.” on runo, ei novelli. Vastalauseita?

Teksti Daniil Kozlov

Pääkirjoitus: Vapaata sivistystoimea rajoitetusti

Paasikivi-Opisto, vuosi 2011. Kahdeksan kuukautta kestävä vapaan sivistystoimen mediajournalistien linja. Näiden kahdeksan kuukauden aikana opiskelemme journalismia, tv- ja radiotyöskentelyä, julkaisemme lehtiä perinteisenä paperiversiona kuin myös tätä nettilehteä, joiden sivuilla paraikaa silmäsi lepää.

Ilmaista tämä opetus ei ole. Päinvastoin. 80 euroa per viikko. Hintaan sisältyy opetus, lounas sekä esimerkiksi ATK-ajokortti. Näin siis jos et asu opistolla. He maksavat vielä asunnostaan ekstraa, totta kai.

Ilmaista tämä opetus ei siis todellakaan ole. Mutta miksi olisikaan? On aivan selvä asia että jollain tavalla kansanopiston on toimintansa rahoitettava.

Vaikka opetusmaksu tällä hetkellä tuntuu joillekin melko korkealta, ovat tulevaisuudennäkymät vieläkin lohduttomampia.

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen ensimmäinen budjetti kun iskee juuri vapaan sivistystyön perusrahoitukseen. Itse asiassa vapaa sivistystyö on ainoa opetus- ja kulttuuriministeriön koulutusala, jonka määrärahojen kehitys on pakkasen puolella.

Valtiovarainministerin esittämästä summasta hallitus pudottaa kansanopistojen määrärahoja 5 miljoonalla eurolla. Summa vastaa yli 109 000 opetustuntia.

Kun määrärahoja leikataan, säästöjä on tehtävä myös koulujen puolesta. Jotta opetuksen taso pystyttäisiin pitämään edes jokseenkin tyydyttävällä tasolla, on rahaa pakosti kerättävä muualta. Katse kohdistuu siis opintomaksuihin. Korotuksilta ei voida välttyä.

Kansanedustaja Petteri Orpo (kok.) totesi opistomme eduskuntavierailulla, että säästöleikkauksia on pakko tehdä ja silloin joku väkisinkin kärsii. Näin on toimittava, jotta tulevaisuudessa seuraavilla sukupolvilla on asiat paremmin. Kannetaan huolta tulevaisuuden veronmaksajista.

Totta sekin, mutta miksi leikkauksia nimenomaan täytyy tehdä niillä alueilla, missä sen vaikutukset selvemmin näkyvät, pienituloisilla. Säästetään siis esimerkiksi nuorten ja vanhusten kustannuksella.

Jo nyt opiskelijoiden on venytettävä senttejä viimeiseen asti. Opiskelukustannukset ja eläminen ylipäänsä ovat kallistuneet kallistumistaan, mutta tuet eivät läheskään samassa suhteessa. Opinnot on rahoitettava työllä, joka todennäköisesti vain viivyttää opiskeluja ja valmistumista.

Kun köyhä nuori punnitsee opiskeluvaihtoehtojaan, ei hän todellakaan valitse kallista kansanopistoa vaikka opetuksen taso kuinka olisi priimaluokkaa. Hän äänestää lompakollaan.

Eikö olisi tärkeämpää tukea tulevaisuuden veronmaksajia valmistumaan tehokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla, parempien tulojen äärelle. Niistähän sitä veroakin sitten voidaan kiskoa paremmalla omallatunnolla.

Entä ovatko tulevaisuuden veronmaksajat silloinkin kansanedustajien mielessä, kun taas seuraavan kerran omia palkkojaan ja eläkkeitään nostavat.

Vesa Siltanen

Vanhasta uutta

Star Wars-fanit elokuvaa luomassa 
Logomossa pidettiin lokakuussa Star Wars: Uncut –minifestivaali osana Turun Kulttuuripääkaupunkivuotta. Tapahtumassa esiteltiin Turku 2011 –säätiön Live 2011 Grand Prix –mediakilpailun voittajatöitä. Päätapahtumana festivaaleilla esitettiin Star Wars: Uncut –elokuva, jossa alkuperäinen Star Wars –elokuva jaettiin 15 sekunnin osiin, jotka fanit saivat vapaasti luoda uudelleen.

Turun Logomo täyttyi lokakuisena lauantaina George Lucasin ohjaaman, vuonna 1977 julkaistun Star Wars –elokuvasarjan ensimmäisen osan faneista. Käynnissä oli yksipäiväinen Star Wars: Uncut –minifestivaali. Ilmaisen tapahtuman tarkoituksena oli esitellä yleisölle Turku 2011 säätiön järjestämän Live 2011 Grand Prix –mediakilpailun voittajatöitä. Tapahtuman aikana esitettiin myös dokumentteja ja ilta päättyi musiikkiesityksiin.

Päivän odotetuin tapahtuma oli selvästi Star Wars: Uncut –elokuva. Amerikkalainen Casey Pugh jakoi alkuperäisen Star Wars –elokuvan 15 sekunnin osiin, jotka fanit sitten esittivät ja loivat uudelleen. Fanien pätkät koottiin sitten taas yhteen ja lopputuloksena syntyi Emmy-palkittu mediateos, jota Logomon C-halliin saapui seuraamaan 500 innokasta ja uteliasta silmäparia.

Ennen päätapahtumaa C-hallin isolla ruudulla näytettiin mediakilpailun muita voittajatöitä. Pääasiassa musiikkivideomaiset demot koostuivat tietokonegrafiikasta ja musiikista. Esimerkiksi Saksalaisen Ulu Braunin teos Westcoast koostui 360 astetta kiertävästä kamerapanoroinnista, jossa kuvamanipulaation avulla oli yhdistelty erilaisia maisemia ja tapahtumia yhdeksi sulavaksi kokonaisuudeksi.

Voittajatöiden jälkeen C-hallin valkokankaalle heijastettiin kanadalaisen ohjaajan Brett Gaylorin dokumentti RiP: A remix manifesto remix- ja mash-up –kulttuurista, jossa vanhoja luomuksia hyödyntäen luodaan uutta taidetta, kuten yhdistelemällä erilaisia musiikkikappaleita yhdeksi teokseksi. Dokumentissa käsiteltiin muun muassa aiheeseen liittyviä tekijänoikeusongelmia ja ääneen pääsivät niin remix-kappaleiden tekijät kuin tekijänoikeusjärjestöjen edustajat.

Tässä vaiheessa päivää Logomon käytävillä oli vielä hyvin väljää ja osallistujia vähänlaisesti. Tapahtuman järjestäjät lupasivat palkita parhaimman puvun festivaalin teemaan liittyen, mutta kilpailun osallistujamäärä jäi hyvin pieneksi. Asianmukaisesti pukeutuneet pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Rooli- ja fantasiapelimessujen tapaista pukujen kirjoa ei tällä festivaalilla nähty. Yksi Star Wars –elokuvasta tuttu Stormtrooper sentään tervehti yleisöä ennen Star Wars: Uncut -esitystä.

Ennen päätapahtumaa kuultiin vielä Suomen ladatuimman elokuvan, Star Wreckin, käsikirjoittajatiimiin kuuluvan Jarmo Puskalan puheenvuoro. Puskala kävi läpi fanituotosten historiaa yleisestä ja omasta näkökulmastaan. Tekijänoikeusasiat olivat myös hänen puheessaan yksi kantavista teemoista.

Festivaalin päätapahtuma, Star Wars: Uncut, ei pettänyt odotuksia. Fanien luomien videoiden toteutustapojen ja laadun kirjo oli valtava. Minuutin sisään nähtiin niin stop-motion tekniikalla kuvattua Lego-animaatiota, käsinpiirrettyä animaatiota kuin kotivideomaista amatöörinäyttelyä, jossa kodinkoneet esittivät robotteja ja perheen lemmikitkin pääsivät pääosarooleihin.

Illan päätteeksi esiintyivät 1999 perustettu, pelien musiikeista ja äänitehosteista vaikutteensa ammentava Desert Planet-yhtye sekä turkulainen elektronisen musiikin yhdistys X-Rust, joiden tahtiin Logomossa juhlittiin vielä pitkälle iltaan.

Linkkejä:
http://www.starwarsuncut.com
http://ripremix.com
http://www.turku2011.fi/livegp

Teksti ja kuvat Vesa Siltanen 

Ei nimi miestä pahenna - vai miten on?

Monet meistä, varsinkin tytöistä, muistamme varmasti sen ajan, kun omalle nukelle piti keksiä maailman kaunein nimi. Tai sen, kun salaiseen päiväkirjaan kirjoitettiin ihastuksen nimi sydämen sisälle ja viereen lista lastennimistä, jotta ne olisivat sitten valmiiksi päätetty.

Ennen oli tapana antaa lapselle nimeksi jonkin edesmenneen sukulaisen nimi, kunnioittaakseen hänen muistoaan. Monet tekevät näin vieläkin, mutta jostain vanhemmille on herännyt into nimetä lapsensa mitä kummallisimman nimisiksi: Vai kuulostaako Nokia enemmän lapsesi etunimeltä, kuin puhelimesi merkiltä? Lukeeko Nanso poolosi kauluksessa vai lapsesi paidan nimilapussa? Kaljaa ja Colaa voi ostaa kaupasta, mutta niiden kanssa voi nykyisin myös lähteä sinne.

Väestörekisterin nettipalvelun kautta (www.vaestorekisterikeskus.fi) pystyy tutkimaan millaisia etunimiä Suomesta oikein löytyykään. Enää ei selkeästi kangistuta vanhoihin kaavoihin tai mietitä isomummin nimeä silloin, kun lapselle pitäisi keksiä nimi.

Oma lapsi on tietysti Rakas (naisia alle 15, miehiä alle 15), Kulta (44/35) tai Ihana (86/15), mutta pitääkö sen asian seurata ihmisen mukana joka päivä, kun hän mainitsee nimensä? Hellyttelynimet sikseen, lapsen voi nimittäin nimetä oman suosikki sarjakuvasankarinsa nimellä! Esimerkiksi Tintti, Tarzan ja Keiju lämmittävät jossain päin Suomea isien ja äitien sylejä. ”Lapseni on satumaan suloisin Keiju! ”Minun lapseni onkin viidakon kuningas, Tarzan!”

Pyöreäposkinen lapsi saa tietysti nimekseen Omena (naisia 41, miehiä 20), omenan kanssa sopii luonnollisesti Kaneli (108–50) ja koko herkun päälle Vanilja (64/15). Meirami (20/15), Manteli (41/15) ja Muna (65/15) sopivat myös tähän ruokaohjees… lapsikatraan nimeämiseen.

Lapselle olisi tietysti upeaa antaa arvokas ja hienostunut nimi, joten nimetäänpä taapero pikku-Giorgioksi, Alexanderiksi tai Lucaksi yms. Hieman ihmetyttää, kun vanhemmat ovat Maija Virtanen ja Matti Laitinen, mutta heidän poikansa on Giorgio Jesus William Alexander Laitinen. Itselle tulisi tuollaisen tapauksen kohdalla mieleen tarkistaa isän ja lapsen silmien ja hiusten värit, sekä udella, että onkos lapsen äiti nuorempana paljonkin matkustellut tyttöporukalla Etelä-Euroopan suunnalla.

Teksti: Senni Tuominen
Kuvat: www.morguefile.com

Kotiyleisö janoaa jälleen kultaa

Mestaruuskrapula uhkaa leijonia

Matka kohti kotikisoja alkaa marraskuussa Karjala Turnauksella. Lätkäkausi huipentuu toukokuun 2012 kotikisoihin. Leijonat puolustavat mestaruutta menestyshaluisen kansan edessä. Antero Mertaranta muutti Yleltä Maikkarille selostamaan. Kaikki on siis valmiina, kun kiekko putoaa jäihin ja tällä kertaa hopea on häpeä.

Vuoden 2012 toukokuun neljäntenä alkavat jääkiekon MM-kisat ovat erikoiset monelta kannalta. Ensinnäkin ensimmäistä kertaa kisojen historiassa kisat ovat jaettu kahden maan kesken. Sekä Suomi että Ruotsi pääsevät isännöimään kisoja, ja sama tapa on myös 2013-kisoissa. Suomi on 2012 vetovastuussa, ja seuraavana kertana vetovastuu on Ruotsilla, mutta Leijonat pääsevät pelaamaan alkuerät Suomessa.

Toinen erikoisuus kisoissa on, että Suomi lähtee hallitsevana maailmanmestarina kisoihin puolustamaan mestaruutta. Viimeksi tämä on tapahtunut 1996 Wienin kisoissa. Silloin hallitseva mestari Suomi jäi puolivälieriin hävittyään Kanadalle. Nyt kuusitoista vuotta myöhemmin saman ei varmasti haluta toistuvan.

Kotikenttäetu ei ole jääkiekon MM-kisoissa samanlainen etu, kun monessa muussa lajissa. Kautta historian vain kolme joukkuetta on pystynyt kotiyleisön edessä mestaruuden voittamaan. Viimeksi tämä ihme on nähty 1986 kisoissa, kun Neuvostoliitto pystyi voittamaan Moskovassa pidetyissä kisoissa mestaruuden.

Suomi on viimeksi järjestänyt jääkiekkokisat vuonna 2003. Silloin Suomi putosi puolivälierä vaiheessa hävittyään Ruotsille. Ottelun draamaa lisäsi se, että Suomi johti ottelua jo 5-1, mutta hävisi lopulta 5-6.

Vuoden 2011 maailmanmestaruus sekoitti Suomen.

Historia ei siis näytä hyvältä Leijonien suhteen, oli kyse sitten mestaruuden puolustamisesta tai kotikisoissa pelaamisesta. Tosin mestaruutta on päässyt Leijonat puolustamaan vain kerran, joten suuria johtopäätöksiä siitä ei tietenkään voi vetää. Kotikisoja on sen sijaan ennen ensi vuotta ollut kuusi kertaa. Suomi ei ole koskaan yltänyt mitalisijalle kotona, joten nyt olisi aika muuttaa tämä kohta historiassa. Kenties Suomi voisi ensi vuonna päästä neljäntenä maana juhlimaan kotikisoissa mestaruutta.

Tehtävä ei toki ole helppo. Suomalaisia huippupelaajia pelaa ympäri maailmaan ja jo heidän saaminen kisoihin rankan kauden jälkeen on haaste. Puhumattakaan Amerikassa pelaavista NHL-tähdistä, joilla voi olla vielä kausi kesken toukokuussa, kun MM-kisat pyörähtävät käyntiin. Vielä on siis vaikea spekuloida millaisella joukkueella Suomi lähtee mestaruutta puolustamaan. Toisaalta, viime vuoden joukkue oli ennakkoarvioissa heikko. SM-liigasta oli ennätysmäärä pelaajia, ja Suomen maalia ei vartioinut missään vaiheessa NHL-tason maalivahti. Kuten aina, pelit pelataan kentällä eikä tilastoja kannata liikaa katsella.

Suomalaiset ovat tunnetusti urheiluhullua kansaa. Viimeiset pari vuosikymmentä suomalainen urheilumaine on kärsinyt monessa lajissa. Kuitenkin jääkiekko on pitänyt pintansa. Mitaleja on tullut tasaiseen tahtiin, vaikka se kirkkain yleensä menee muille maille. Ei siis ole ihme, että media sekä kansa haluavat menestystä. Nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä. Paineet ovat siis ensi vuonna todella suuret, ja keväällä sitten nähdään, kestääkö Leijonalauman pää vai joutuuko Suomi mestaruuskrapulan vaivaamana katsomaan mitalipelejä Hartwall-areenan katsomon puolelta.

Teksti: Laura Lahti
Kuva: Anna-Leena Suominen

Vieraana YleX:n toimituksessa

Kävimme Paasikivi-Opiston lokakuisella Helsingin vierailullamme tutustumassa Yleisradion nuoremmille kuuntelijoille suunnattuun radiokanavaan YleX:ään ja sen toimitukseen.

Toimitus sijaitsi Pasilassa, jossa Ylen muutkin Helsingin toimitukset sijaitsevat. YleX:n toimitus käsitti radiostudion ja yhden kerroksen tilan, joka oli jaettu pieniin työskentelynurkkiin, joista toiset näyttivät olevan aivan liian pieniä työntekijöilleen. Tai ainakin jotkut pöytänurkkaukset pursuivat niin paljon tavaraa, että oli vaikea kuvitella jonkun oikeasti työskentelevän niiden ääressä.

Ensin pääsimme tapaamaan Tuomas Fermiä, joka on YleX:n päiväohjelman Etusivun tuottaja. Hän kertoi meille itsestään ja siitä, kuinka on työhönsä päätynyt. Saimme myös kuulla yleisesti radiotyöstä Ylellä ja tietenkin hänen työstään radio-ohjelman tuottajana. YleX: Etusivu on päivisin esitettävä ajankohtaisohjelma, joka esittää päivän merkittävimmät uutisaiheet ja ajankohtaiset asiat maustettuna tunnetuilla vierailla.

Mitenköhän tässä onnistuu työskentely?

Tämän pienen luennon jälkeen pääsimmekin seuraamaan oikeaa radiolähetystä radiostudioon. Meneillään oli YleX:n iltapäiväohjelma, jota juonsivat Jenny ja Aino. Seurasimme juontajien työtä suorassa radiolähetyksessä ja kappaleiden soidessa he kertoivat meille itsestään ja työstään. Vierailun huipennuksena saimme seurata radiossa järjestettävää kuuntelijakilpailua, johon kuuntelijat osallistuvat puhelimitse.

YleX:n radiolähetykset kuvataan suoraan internetiin, joten osa meistäkin vilahti varmasti nettikamerassa.

Itse ainakin koin vierailun mielenkiintoisena, sillä en koskaan ennen ollut vieraillut radiotoimituksessa ja oli kiva nähdä juontajat työssään. Ihmettelen edelleen, mistä radiojuontajat keksivät kaiken sanottavansa, niin että he pysyvät koko ajan äänessä.

Teksti Saara Nenonen
Kuvat YleX:n facebook-sivuilta

Vaatimaton mies vaativassa ammatissa

Turkulainen golffari lyö Suomea maailmankartalle Aasiassa
Vasta ensimmäistä ammattilaisvuottaan pelaava Kalle Samooja, 23, lunasti heti paikan maailman kolmanneksi rahakkaimmalla kiertueella, Asian Tourilla.

Oikeaoppinen loppuasento ja katse tulevaisuudessa. "Putataan nyt ensin tuo eagle sisään", sanoisi Samooja itse.

Turkulainen Kalle Samooja on noussut suomalaisen golfin kärkikastiin viime vuosina. Tuhansien, tai jopa kymmenien tuhansien, tuntien harjoittelu on vienyt miehen askel askeleelta lähemmäs menestystä.

Euroopan kovimmista amatöörikisoista jo useita voittoja haalineen Samoojan kova työnteko palkittiin viimeistään vuoden 2011 alussa, jolloin hän oli juuri ryhtynyt ammattilaispelaajaksi.

430 muun pelaajan kanssa käydyt karsinnat tämän vuoden Asian Tourin kisapaikoista sujuivat hienosti, peli kulki ja Samooja lunasti kolmenkymmenen muun pelaajan ohella paikan tämän vuoden kiertueelle.

Tammikuisten karsintojen jälkeen Samooja on kiertänyt golfmailojensa kanssa ympäri Aasiaa.
-Taitaa olla jossain kolmenkymmenen kieppeillä kotona nukutut yöt tämän vuoden puolella, Samooja naurahtaa puhelimen välityksellä Taiwanista, jossa takana on juuri ensimmäinen kierros Taiwan Masters -kilpailusta. Samooja on hyvissä iskuasetelmissa jaetulla 33. sijalla, vain muutaman lyönnin päässä kärkikymmeniköstä

Nuori turkulainen on päässyt hätyyttelemään maailman kolmanneksi rahakkaimmalla kiertueella jo aiemminkin hyviä sijoituksia. Kolme kertaa hänet on nähty jopa kahdenkymmenen parhaimman pelaajan joukossa.

-Koko tämä touhu on ollut ihan uskomaton kokemus. Ihmiset, eri maat, kentät... Ja tietenkin hyvät rahatkin tästä saa, jos vain peli kulkee.

Ikävyyksiäkin on kohdalle sattunut. Esimerkiksi lokakuinen Korean kisa meni täysin pilalle sitkeän vatsapöpön takia ja välillä lyöntipeli on terveelläkin miehellä takkuillut ja kisat ovat päättyneet jo ennen viikonlopun finaalikierroksia.

Raha-asiat hyvällä mallilla 

Samoojaa auttaa rahallisesti Suomen Golfliitto, kotiseura Auragolf, sekä pääsponsori Aurator Varainhoito. Myös hänen isänsä yritys antoi Samoojan sanojen mukaan pienen ”starttirahan” ammattilaisuralle. Ja tärkeimmät, eli miehen omat pelisuoritukset, ovat nekin tuoneet ensimmäisenä ammattilaisvuotena rahaa jo yli 35 000 Yhdysvaltain dollaria. Osa palkintorahoista on tullut myös Suomen kisoista, joita Samooja ehti kesällä harvakseltaan kiertää.

Managerinsa turkulaisgolffari on valinnut omasta lähipiiristään. Hänen asioitaan hoitaa, myöskin vahvan golftaustan omaava Iiro Lamppu.

Samoojan ystäväpiiri löytyy muutenkin Turusta ja yksi mukavimmista asioista eri maita kiertäessä on ollut, että hänen hyvä ystävä, Joonas Granberg, 24, pelaa myös samaa kiertuetta. Yhdessä matkustaminen on tuonut jonkinlaista piristystä satoihin lentokoneessa vietettyihin tunteihin.

Granbergin peli on kulkenut todella hienosti ja se näkyy myös miehen tilipussissa. Pelkästään Asian Tourin palkintorahoja hän on haalinut yli 94 000 dollaria.

Ystävät, perhe ja tyttöystävä tukena myös reissussa 

Kalle Samoojan mailapoikina Aasian kisoissa on nähty turkulaisia golfkavereita sekä jopa oma kaksoisveli Jussi, jonka oma golfura rupeaa olemaan pikkuhiljaa jo ehtoopuolella. Jussi on kuitenkin tärkeä henkinen tuki Kallen uralle. Ja ajoittain myös fyysinenkin:

-Kannattaa painostaa sen rystypuolta sulkapallossa, Kalle vinkkaa pilke silmäkulmassaan
Pitkään parisuhteessa viihtyneen Samoojan tyttöystävä, Laura Ylikylä, opiskelee jo viidettä vuotta Jyväskylässä. Aasiasta palattuaan ja Turussa käännyttyään Samoojan suuntana onkin usein Keski-Suomi.

-Kyllähän meille pitkiä taukoja tulee jatkuvasti ettei nähdä kuin Skypen välityksellä, mutta kyllä Laurakin on tässä vuosien varrella jo tähän menoon tottunut. Pieni ero tekee välillä hyvääkin, vai miten se sanonta menee, Samooja toteaa rauhallisesti.

European Tour seuraava tavoite 

Kysyttäessä tulevaisuuden tavoitteista ja suunnitelmista, vastaus tulee kuin sen kuuluisan apteekin hyllyltä.

-Ensi vuodeksi pitäisi saada pelioikeus tänne AT:lle ja muutaman vuoden päästä, kun olen kehittynyt pelaajana, tavoitteena olisi päästä kiertämään maailman toiseksi rahakkainta kiertuetta, European Touria.

Kysyttäessä pidemmän aikavälin tavoitetta, vastaus tulee, jos mahdollista, vieläkin selvemmin ja nopeammin

-Kymmenen vuoden päästä on taskussa sitten jo läjä ET-voittoja, Samooja toteaa äänellä, josta paistaa sympaattisen miehen olemus, mutta myös satakymmenprosenttinen luotto omiin sanoihin ja tekoihin.

Pelilliset vahvuudet henkisellä puolella 

Kalle Samoojan vahvuudet Golfissa eivät löydy niinkään fyysiseltä puolelta, vaan miehen erinomaisesta paineensietokyvystä ja hermojen pitävyydestä. Tästä todisteena on lukuisat voitot kisoissa, joissa pelimuotona on reikäpeli. Tässä pelimuodossa pelaajat kamppailevat 1vs1-periaatteella ja eniten yhdellä kierroksella väyliä (yhteensä 18 väylää) voittanut pelaaja pääsee jatkoon. Hermot ovat siis koetuksella.

-Kyllä ne omat vahvuudet tuolta pääkopasta löytyy. Sipuli kestää yleensä tiukemmassakin paikassa, Samooja kertoo

Heikkouksista kysyttäessä mies vastaa luonteelleen tyypillisellä tavalla:

-Ainahan kaikkea voi kehittää, niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella.

Nuori golflupaus kertoo, että jopa pelimatkoillakin tulee harrastettua kaikennäköistä oheisliikuntaa kuten tennistä ja kuntosalilla käyntiä.

-Ja aina kun vaan kotiin ehtii niin ei tarvitse kauaa paikallaan olla, kun on jo tennis- tai sulkapallomaila kädessä ja pelit käynnissä kavereiden kanssa.

Kallen vahvuus löytyy korvien välistä.

Tulevaisuus odottaa

Kalle Samoojalla on kaikki edellytykset kehittyä maailmanluokan golffariksi. Vaikeasti harjoitettavissa oleva henkinen suorituskyky on jo huippulukemissa ja fyysiset ominaisuudetkin vastaavat huippu-urheilijatasoa.

Täytyy muistaa, että Samooja on vasta 23-vuotias lajissa, jossa maailman huipulla pystyy pelaamaan vielä yli tuplasti vanhempanakin.

Pääsy Asian Tourille ensimmäisenä ammattilaisvuotena on temppu, jota harva suomalainen osaa arvostaa sen ansaitsemalle tasolle. Pienestä Suomen Turusta ponnistanut nuorimies ei kuitenkaan moisesta välitä. Tavoitteet ovat korkeammalla, pidemmällä ja kauempana kuin tämänhetkisissä saavutuksissa. Aika näyttää, millaisen kuvan Kalle Samooja itsestään piirtää maailmankartalle. Itse veikkaan kuvan olevan ainakin Suomen kartan kokoinen.

Kallen kuulumisia reissun päältä pystyy parhaiten seuraamaan Facebookissa ”Kalle Samooja”-sivulla, jota hän itse päivittää.

Kotisivuosoite on www.kallesamooja.fi. Sivuilta löytyy tarkempaa tietoa miehen saavutuksista, kuvia, videoita yms. Samasta osoitteesta löytyy myös blogi, jota Kalle kirjoittaa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Teksti Severi Hirvensalo

Kuvat Tikuphoto

Marokkolainen Salan haaveilee pääsevänsä kokkikouluun

 

34-vuotias Marokosta kotoisin oleva Ablla Salan asuu tällä hetkellä Turun keskustassa vaimonsa kanssa. Salan muutti Suomeen, koska suomalainen vaimo ei halunnut muuttaa Marokkoon henkilökohtaisista syistä.

Salan halusi olla lähellä vaimoaan, joten nyt Salan on muuttanut pysyvästi Suomeen ja opiskelee Paasikivi-opiston maahanmuuttajakurssilla suomen kieltä.

Salan kertoo, että hänen opiskelunsa koskevat pääsääntöisesti suomen kieltä, mutta mukana on muutakin. Joka viikko vaihtuvat teemat kertovat sen, mitä seuraavaksi opiskellaan. 

Salan ilmaisee iloisella mielellä viikkojen koostuvan suomenkielisistä kirjoista, kieliopista, työelämästä, atk-tunneista ja suomalaisesta kulttuurista. Mies on innostunut tulevasta viikosta: ”Jokainen viikko on erilainen, ei tylsää.” 

Mikä sitten sai miehen innostumaan suomalaisuudesta? Salan kertoo, että hänelle kieli on aina merkinnyt paljon. Hän on aina halunnut oppia puhumaan suomea ja sen vuoksi vuoden kestävä ilmainen maahanmuuttajakurssi osui miehen silmiin liiankin hyvin. Tämän syyskauden suomea opiskellut Salan puhuu suomea sen verran hyvin, ettei voisi uskoa miehen olleen opistolla näinkin vähän aikaa.

Salan lähti opiskelemaan suomen kieltä ennen kaikkea sen vuoksi, että voisi jatkossa hakea opiskelemaan ammattikouluun. Miehen haave olisi päästä kokkikouluun, koska hän pitää ruoanlaitosta. Koulun teemaviikkona ruoanlaitto aihe on miehelle mieluinen aihe.

Salan tuntuu tietävän liiankin hyvin, mitä elämältä haluaa. Haastattelussa iloisin mielin ja hyvin kohteliaasti puhuva mies ei epäröinyt sanojensa suhteen. Hän haluaa oppia suomen kieltä ja miehen intohimon huomaa. Hänen kielensä on jo sen verran selkeää ja sujuvaa, että englantiin ei tarvinnut turvautua. Salan on ottanut hyvin tosissaan sen, että jonain päivänä oppisi puhumaan suomen kieltä sujuvasti.

Salanilla on ympärillä paljon ihmisiä. Kahdesta ryhmästä koostuva maahanmuuttaja kurssi sisältää kahta eri ”vaikeustasoa” olevia oppilaita. Salan on edistyneiden ryhmässä ja kertoo tulevansa hyvin toimeen muiden maahanmuuttajien kanssa. Ryhmä on tiivis ja jokainen on hyvin omistautunut sille, mitä tekee. Kaiken lisäksi ystävällinen opettaja ja hyvä opiskelutahti motivoivat Salania. Salan kertoo opetuksen olevan hyvää ja kotitehtäviä on sopivasti.

Vaikka Salan sanoo vuoden opistolla riittävän, hänellä ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Hän pitää Paasikivi-opiston koulua hyvänä paikkana opiskella, vaikka joskus bussi matka keskustasta on hieman rankka. Salan halusi lopuksi sanoa jotain, mikä jäisi muidenkin mieleen. Salan naurahtaa lopuksi ja sanoo: ”Kiitos minun opettajalle, kaikki mennyt hyvin.” 

Teksti ja kuva Päivi Pentikäinen

Kulttuuriaarteemme Kaurismäki

Aki Kaurismäki, 54,tunnetaan kansan keskuudessa parhaiten elokuvaohjaajana, mutta titteli elokuvataiteen ammattilaisena kuvaisi häntä kattavammin. Kaurismäki hallitsee elokuvan käsikirjoittamisen, ohjaamisen, leikkaamisen ja tuottamisen kansainvälisesti arvostetulla tavalla. Oscar-ehdokkuus parhaana ulkomaisena elokuvana tuoreimmasta elokuvateoksesta Le Havre (2011) on todisteena Kaurismäen huippuosaamisesta. Ehdokkuus julkaistiin syyskuussa pian Suomen virallisen ensi-illan 9.syyskuuta jälkeen. Elokuvan epävirallista ensi-iltaa vietettiin Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa, mutta elokuvan merkittävin leviäminen tapahtui kuitenkin vasta syyskuussa.

Le Havre on jo nyt saavuttanut kansainvälisen kritiikkiliiton pääpalkinnon, parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Münchenin elokuvajuhlilla ja kansainvälisten elokuvien sarjan pääpalkinnon Chicagon elokuvajuhlilla. Ammattiraadin valitsema Le Havre esiintyi selkeänä suomalaisena ennakkosuosikkina Cannesin elokuvafestivaalien kilpailusarjassa, mutta Oscar-ehdokkuudesta kilpailivat myös Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit ja Jalmari Helanderin ohjaama Rare exports. 

Kaurismäki on henkilöhahmona karismaattinen taiteilijasielu, jolle vähäosaisten ja heikompien asema on aina ollut asia lähellä sydäntä. Korkea moraali ja positiivinen suhtautuminen elämään huokuvat myös hänen tuotoksistaan – Le Havrekaan ei tee tähän poikkeusta. Tänä vuonna Kaurismäki antoi myönteisen vastauksen elokuvansa ehdokkuudesta Oscar-gaalassa, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää pitkän boikotoinnin jälkeen. Monesti henkilökohtaiset arvo- ja moraalikysymykset ovat olleet Kaurismäelle syynä jättäytyä USA:n järjestämistä palkinnonjakotilaisuuksista. 

 
Le Havre on tarina ihmeiden mahdollisuuksista

Le Havre on pieni laitakaupunki Pohjois-Ranskassa, jonne elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Ranskalainen Marcel Marx (André Wilms) on kirjailijaurastaan luopunut paikallinen kengänkiillottaja, joka elää epäinhimillisen pienellä taskurahalla. Asialla on myös valoisa puoli, sillä Marcelin uskollinen vaimo Arletty (Kati Outinen) huolehtii miehestään ja hoitaa uutterasti yhteistä kotitaloutta.

Eräänä iltana Le Havreen saapuu meriteitse suuri kuljetuskontillinen pakolaisia, jotka poliisi löytää ja panee merkille. Pakolaislaumasta yksi nuorukainen Idrissa (Blonding Miguel) hyppää kontista ja sukeltaa samalla pikkukaupungin vaaralliseen maailmaan viranomaisten jahtaamaksi. Lämminsydäminen Marcel kuitenkin ottaa pojan suojiinsa omasta vähävaraisuudestaan huolimatta. Samaan aikaan Arletty sairastuu syöpään ja ajat koettelevat Marcelia. Haasteista huolimatta tarina päättyy onnellisesti. 

Suuria teemoja pienessä mittakaavassa

Le Havre on kertomuksena osoitus siitä, miten ihmeillä on paikkansa kaikessa inhimillisessä. Lämmin ja fiktiivinen elokuva ei kuitenkaan menetä täysin kosketustaan todellisuuteen, sillä realistinen ja aito tapahtumamiljöö luovat todentuntuisen ulottuvuuden läpi koko elokuvan. Teos on hyvin maalauksellinen ja mielikuva boheemista miljööstä syntyy pikkukahviloista, työläisistä ja ranskalaisista ilmeisistä kulttuuripiirteistä asukkaiden jokapäiväisessä elämässä.

Pienessä on paljon. Elokuvassa käsitellään suuria teemoja, jotka puhuttelevat maailmanlaajuisesti: lähimmäisen tukeminen, solidaarisuus, uskollisuus ja heikompien puolustaminen. Pikkukaupungin tapahtumissa käsitellään suuria aiheita, jotka voidaan liittää suurempaan kontekstiin. Näen tämän ehdottomasti yhtenä elokuvan vahvuutena. Vaikka yhdeksi teemaksi nousee siirtolaisuus, elokuva ei ota siihen kantaa, vaan esittelee sitä.

Kaurismäki oli tässäkin teoksessa uskollinen omalle tyylilleen ja tyypillisestä ”kaurismäkiläisestä” kurjuudesta ei ollut puutetta. Kokonaisuuden niukkuus ja koomisen riisuttu dialogi esittäytyivät ominaispiirteinä jälleen. Elokuva on toteutettu ranskan kielellä, mikä antaa globaalien teemojen käsittelyn lisäksi kansainvälistä jalansijaa kilpailuhenkisessä elokuvamaailmassa.

Minulle elokuva oli kaikesta huolimatta lievä pettymys. Juonenkulun passiivisuus ja kohtauksien kuivuus tylsistyttivät ja saivat elokuvan tuntumaan usean tunnin katselukokemukselta. Mielestäni elokuva ei ansaitse mieletöntä ylistystä tai ylikaunopuheista analyysiä, mutta tarinana Le Havre on herttainen ja viihteellinen paketti.

Teksti: Fanny Heinonen

Mikä Vire?

VIRE on perinteinen Turun Paasikivi-Opiston mediajournalistien julkaisema nettilehti. Syksyn 2011 mediajournalistien lehden jutut on koottu tähän blogiin. Alunperin jutut on julkaistu opiston omassa META-julkaisufoorumissa.

VIREen toimitus koostuu siis MJ11-linjan oppilaista, päätoimittajinaan Vesa Siltanen ja Sami Nurmi. Muut toimittajat ovat Fanny Heinonen, Severi Hirvensalo, Daniil Kozlov, Laura Lahti, Saara Nenonen, Päivi Pentikäinen, Nina Tikka ja Senni Tuominen.

Aiheet käsittelevät niin urheilua, opiston tapahtumia ja oppilaita kuin kulttuuripääkaupungin tapahtumia.