Aki Kaurismäki, 54,tunnetaan kansan keskuudessa parhaiten elokuvaohjaajana, mutta titteli elokuvataiteen ammattilaisena kuvaisi häntä kattavammin. Kaurismäki hallitsee elokuvan käsikirjoittamisen, ohjaamisen, leikkaamisen ja tuottamisen kansainvälisesti arvostetulla tavalla. Oscar-ehdokkuus parhaana ulkomaisena elokuvana tuoreimmasta elokuvateoksesta Le Havre (2011) on todisteena Kaurismäen huippuosaamisesta. Ehdokkuus julkaistiin syyskuussa pian Suomen virallisen ensi-illan 9.syyskuuta jälkeen. Elokuvan epävirallista ensi-iltaa vietettiin Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa, mutta elokuvan merkittävin leviäminen tapahtui kuitenkin vasta syyskuussa.
Le Havre on jo nyt saavuttanut kansainvälisen kritiikkiliiton pääpalkinnon, parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Münchenin elokuvajuhlilla ja kansainvälisten elokuvien sarjan pääpalkinnon Chicagon elokuvajuhlilla. Ammattiraadin valitsema Le Havre esiintyi selkeänä suomalaisena ennakkosuosikkina Cannesin elokuvafestivaalien kilpailusarjassa, mutta Oscar-ehdokkuudesta kilpailivat myös Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit ja Jalmari Helanderin ohjaama Rare exports.
Kaurismäki on henkilöhahmona karismaattinen taiteilijasielu, jolle vähäosaisten ja heikompien asema on aina ollut asia lähellä sydäntä. Korkea moraali ja positiivinen suhtautuminen elämään huokuvat myös hänen tuotoksistaan – Le Havrekaan ei tee tähän poikkeusta. Tänä vuonna Kaurismäki antoi myönteisen vastauksen elokuvansa ehdokkuudesta Oscar-gaalassa, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää pitkän boikotoinnin jälkeen. Monesti henkilökohtaiset arvo- ja moraalikysymykset ovat olleet Kaurismäelle syynä jättäytyä USA:n järjestämistä palkinnonjakotilaisuuksista.
Le Havre on tarina ihmeiden mahdollisuuksista
Le Havre on pieni laitakaupunki Pohjois-Ranskassa, jonne elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Ranskalainen Marcel Marx (André Wilms) on kirjailijaurastaan luopunut paikallinen kengänkiillottaja, joka elää epäinhimillisen pienellä taskurahalla. Asialla on myös valoisa puoli, sillä Marcelin uskollinen vaimo Arletty (Kati Outinen) huolehtii miehestään ja hoitaa uutterasti yhteistä kotitaloutta.
Eräänä iltana Le Havreen saapuu meriteitse suuri kuljetuskontillinen pakolaisia, jotka poliisi löytää ja panee merkille. Pakolaislaumasta yksi nuorukainen Idrissa (Blonding Miguel) hyppää kontista ja sukeltaa samalla pikkukaupungin vaaralliseen maailmaan viranomaisten jahtaamaksi. Lämminsydäminen Marcel kuitenkin ottaa pojan suojiinsa omasta vähävaraisuudestaan huolimatta. Samaan aikaan Arletty sairastuu syöpään ja ajat koettelevat Marcelia. Haasteista huolimatta tarina päättyy onnellisesti.
Le Havre on kertomuksena osoitus siitä, miten ihmeillä on paikkansa kaikessa inhimillisessä. Lämmin ja fiktiivinen elokuva ei kuitenkaan menetä täysin kosketustaan todellisuuteen, sillä realistinen ja aito tapahtumamiljöö luovat todentuntuisen ulottuvuuden läpi koko elokuvan. Teos on hyvin maalauksellinen ja mielikuva boheemista miljööstä syntyy pikkukahviloista, työläisistä ja ranskalaisista ilmeisistä kulttuuripiirteistä asukkaiden jokapäiväisessä elämässä.
Pienessä on paljon. Elokuvassa käsitellään suuria teemoja, jotka puhuttelevat maailmanlaajuisesti: lähimmäisen tukeminen, solidaarisuus, uskollisuus ja heikompien puolustaminen. Pikkukaupungin tapahtumissa käsitellään suuria aiheita, jotka voidaan liittää suurempaan kontekstiin. Näen tämän ehdottomasti yhtenä elokuvan vahvuutena. Vaikka yhdeksi teemaksi nousee siirtolaisuus, elokuva ei ota siihen kantaa, vaan esittelee sitä.
Kaurismäki oli tässäkin teoksessa uskollinen omalle tyylilleen ja tyypillisestä ”kaurismäkiläisestä” kurjuudesta ei ollut puutetta. Kokonaisuuden niukkuus ja koomisen riisuttu dialogi esittäytyivät ominaispiirteinä jälleen. Elokuva on toteutettu ranskan kielellä, mikä antaa globaalien teemojen käsittelyn lisäksi kansainvälistä jalansijaa kilpailuhenkisessä elokuvamaailmassa.
Minulle elokuva oli kaikesta huolimatta lievä pettymys. Juonenkulun passiivisuus ja kohtauksien kuivuus tylsistyttivät ja saivat elokuvan tuntumaan usean tunnin katselukokemukselta. Mielestäni elokuva ei ansaitse mieletöntä ylistystä tai ylikaunopuheista analyysiä, mutta tarinana Le Havre on herttainen ja viihteellinen paketti.
Teksti: Fanny Heinonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti